29
Sep 06

Syysuutisia

Futsal alkaa

Futsal-kausi alkaa ensi torstaina (5.10.) treeneillä aikaisemmilta vuosilta tutussa Merihaan Palloilutalossa (jonka löydät täältä, jos et ole käynyt). Vuoro on klo 21-22.00 ja jatkuu läpi talven. Sarja alkanee marraskuussa, mutta tarkaa tietoa vielä ei ole.

Tänä vuonna paikalle odotetaan aikasempia vuosia suurempaa ryntäystä, sillä krapulaisen vässykkäyleisön pyynnöstä vuoro ei siis enää ole sunnuntaina!

Asiaa johtokunnasta

Eilisessä johtokunnan kokouksessa todettiin divarin menneen nappiin (elisiis strateginen 4. sija lohkossa maalierolla, kuka nyt kutoseen haluais) ja todettiin harrasteporukankin pärjänneen tarpeeksi hyvin. Kaikkien pelaajien sopimus siis uusitaan. Saunaillan budjettia tiedusteltaessa, tarjoilun määräksi määriteltiin "riittävän runsas, mutta kenenkään ei tule joutua putkaan".

Lisäksi eilen jo sivuttiin talven Brahen kentän kiskan talkoovuoroja. Ne valitettavasti tulevat meidän porukan osalta hieman lisääntymään, sillä siinä missä meidän aktiivisten joukkueiden pelaajien lukumäärä on kasvanut, seuran jäsenmäärä on hieman tippunut yhden lopettaneen säbäjengin johdosta. Motivaationa voitanee kuitenkin todeta, että seura saa hyvät rahat kiskalta, jolla katetaan iso osa toiminnasta! 40€ jässäri kesän ja talven sarjoista, treenivuoroista ja saunasta ym. ei siis ole mitään. Kysykää vaikka FCBW-veteraaneilta 🙂

Palaan asioille, kun lisäinfoa tirisee!

Rok-rok,
 – Anssi

Continue reading →


22
Sep 06

Hikiset siat saunaan, mars!

Kurvosen poika teki sen, mikä mahdottomaksi luultiin.. Sauna on nyt varattu!

Päivä on perjantai 13.10. ja paikka Liikuntamylly Myllypuron metroaseman vieressä (Myllypurontie 1). Bastu aukeaa kuudelta ja loppuu ysiltä, ellei käytetä mahdollisuutta ottaa lisätuntia kymppiin asti. Käytössä on uima-allas, 2 saunaa (mahtuu kerrallaan n. 8 läskiä per sauna) ja saunakabinetti (mahtuu n. 15-20 henkeä). Jonkinmoisen tarjoilun hoitaa paikalle seura.

Lisätietoja: "Saunailta" foorumissa
Liikuntamylly kartalla  

Continue reading →